Tuesday, April 15, 2014

Läjä kaikenlaista luettavaa pika-arvioina

Kaikenlaista tulee luettua ajankulukseen ja arviointikappaleina. Tässä sulassa sovussa sarjakuvaa, runoutta ja jännittäviä jättihämäkkejä. Ainakin osasta tällä kertaa esittelyssä olevista kirjoista ja lehdistä, teen myöhemmin seikkaperäisemmän arvostelun, mutta tässä jonkinlaisia ensivaikutelmia, päällimäisiä fiiliksiä yms. pinkasta mitä viimeaikoina tullut luettua.


P. A. Mannisen kootut Olen kuvakone (julk. Lempo Kustannus 2014)

Olen tämän aiemmin tässäkin blogissa todennut ja sanon taas kerran. P. A. Manninen on mielestäni nero. Ja kaiken lisäksi aliarvostettu sellainen. Todennäköisesti suurin osa suomalaisista tai jopa Suomessa käyneistä on nähnyt P. A. Mannisen kädenjälkiä ja aivoituksia ristikoissa, kuvituskuvissa yms. lukuisissa lehdissä, mutta silti aniharva tunnistaa edes P. A. Mannisen nimen, saatika että osaisi yhdistää nimen ja kädenjäljen toisiinsa. Tämä on mielestäni yksinkertaisesti huutava vääryys. Omalta osaltani olen muuttamassa tilannetta tuomalla P. A. Mannisen nimeä ja töitä esille blogissani ja mm. arvioteksteilläni muualla.

Tässä vaiheessa kenellekään ei varmasti tule yllätyksenä, kun totean että mielestäni P. A. Mannisen uusin sarjakuva-albumi Olen kuvakone on parhainta parhautta. Samojen kansien sisään on koottu erinäisissä lehdissä aiemmin julkaistuja tarinoita minkä käsikirjoittajina on ollut joku muu kuin Manninen itse. Käsikirjoituskaartista löytyy muualta tuttuja nimiä mm. Johanna Sinisalo, Petri Hiltunen, Toni Jerrman, Aura Ijäs, Jyrki Linnankivi (tunnettu 69 Eyesin laulajana) ja Kivi Larmola. Piirrosjälki on mukavan vaihtelevaa ja erilaista tarinasta toiseen riippuen tarinan tyylistä ja genrestä. Jokaisen sarjakuvan kyllä tunnistaa Mannisen kädenjäljeksi eli vallan persoonallinen ote näkyy tarinasta toiseen, vaikka muoto vaihteleekin.

Tarinoissa tapahtuu kaikenlaista jännää, outoa, kivaa, rujoa ja vaikka mitä, joka on hyvin tyypillistä P. A. Mannisen tuotannolle. Jokaisen sarjakuvan äärellä saa hykerrellen jännittää ja odottaa mitä ihanan sekopäistä ja kummaa seuraavaksi tapahtuu. Kuvista löytyy useimmiten vaikka mitä ja useammankin luku- ja katsomiskokemuksen jälkeen voi bongata uusia jänniä yksityiskohtia. Genreiltään tarinat ovat mukavan laajalla skaalalla valittuja, sillä mukana on draamaa, splatter punkkia, gorea, söpö(hk)öä hassuttelua, kauhua, sci-fiä, ja tietenkin outoa ja kummaa.

Kirjan loppuosassa on Kommenttiraita -osuus missä P. A. Manninen kertoo kokoelmaan valikoitujen teosten tekemisestä ja siitä missä ja miten ne on aiemmin julkaistu. Osuuden lukemalla saa tietää esim.  kaikenmaailman kommelluksista mitä sarjakuville on tapahtunut julkaisijalle lähettämisen jälkeen.

Jos haluat ostaa sarjakuva-albumin missä on monenlaista meininkiä ja tukea samalla suomalaisen sarjakuvan tekemistä ja julkaisemista, osta Olen kuvakone. Voin suositella erityisesti kaikille oudon diggareille, mutta uskon tämän aukeavan hyvin monenlaisille immeisille, ja miksei myös eläimille ja kaikenlaisille avaruusolennoillekin.



Sarjari #91 The Beatles -teemanumero (Tampereen Sarjakuvaseura ry. 2014)

Sarjaria on mukava lukea, sillä jokainen numero on koottu aina jonkin teeman alle ja mukana on hyvin erilaisia tekijöitä ja tarinoita. Jostain syystä pidin Beatlesia teemana hieman kuluneena ja valjuna, mutta luettuani lehden kannesta kanteen, voin todeta olleeni väärässä. Aiheesta on saatu hyvinkin monenlaisia rykäyksiä irti. Kansikuvana on Jouko Ruokosenmäen ja Jaana Suorsan yhdessä taiteilema Kiiltokuvapojat, jossa Beatlesit ovat kiiltokuvaenkeleinä. Johanna Sinisalon ja Hannu Mänttärin Tiskivuoro jatkaa hauskasti numeron teemaa dialogilla, jossa ollaan syvällä Beatlesien lyriikan äärellä. Seuraavana lukijalle tarjoillaan Otso Höglundin näkemys Revolverista. Hämmentävää, outoa, kummaa ja tragikoomista. Miisa Lopperin Beetles on ihanan surrealistinen, leikkimielinen, jännä, hauska ja kauhun suuntaankin mielestäni omaperäisesti kurottava. Erittäin toimiva sarjakuva, jonka äärelle palaa ihastelemaan ja hämmästelemään useamman kerran. P. A. Mannisen Kapteeni Kuolio seikkailee: Aaveratsastajat  on neljän sivun mittainen pläjäys, jossa ollaan vallan mystisissä ulottuvuuksissa. Jännää, hassua, hupsua, ja ältsin nastan kivaa. Tykkään paljon. Aura Ijäksen Vanhaa musiikkia on todella monella tavalla hauska ja omaperäinen. Dinot biitlemusan äärellä, hih! Nalle Virolainen onnistuu yhden sivun aikana "Uutta" pukkaa -sarjiksellaan hyvin tuomaan esille joittenkin vannoutuneimpien Beatles-keräilijöitten fanaattisuuden hämmentävyyden. Läjä  Äijälän London 1965 on kalmankatkuinen, rujo, raju ja rakastettavan outo, eli taattua Läjä-laatua. UGH! Sarjarin päättää  Hannele Kivilahden ja P. A. Mannisen yhteinen Nostalgiaa, joka on mielestäni todella kaunis, herkkä ja hyvä lopetus Sarjarin Beatles-teemaiselle numerolle.



Teemu Helle: Onnen maa (julk. Robustos 2014)

Robustos on mielenkiintoinen, omaperäinen, pieni mutta sisukas ja hyvän asenteen omaava yleiskustantamo, jonka toimesta on ilmestynyt mm. kuvakirja metsän eläinten bändikisasta, pinkka omaperäistä sarjakuvaa, fantasiakirjallisuutta, rajatiedon perussanasto, pamfletteja, romaaneja, novelleja ja monenlaista runoutta. Teemu Helteen Onnen maa ilmestyi keväällä 2014 ja sisältää omaperäistä ja omaäänistä runoutta, joka on kokeilevaa ja leikittelevää mutta tarvittaessa perinteisessä muodossakin pitäytyvää. Runot etenevät ainakin ajoittain näennäisesti muoto edellä sisältäen randomeja toteamuksia ja kohtauksia. Mutta pinnan alla ainakin olin löytävinäni vallan paljon sisältöä ja jopa kantaaottavuutta. Tykkäsin siitä, että runot vaelsivat korkean ja matalan välillä, kulkivat roisin ja kuivan asiallisen välillä, ja kokonaisuutena runoista jäi mieleen elämänmakuisuus ja ajoittainen ilmiselvän tarkoituksellinen rosous. Kirja, joka herättää ajattelemaan.


Jukka Nieminen: Jättihämähäkit (omak. 2013)

Julkaisen myöhemmin Jukka Niemisen Jättihämähäkit kirjasta pitemmän arvion, mutta jaan jo nyt joitain ajatuksiani kirjasta jonkinlaisina ensivaikutelmina. Tykkäsin Niemisen edellisestä pulpkirjasta Zombievyöhykkeestä. En sen takia että se olisi erityisen hyvä, vaan paremminkin siksi että se on rakastettavan huono. Jättihämähäkeissä on mielenkiintoinen idea, sillä etenkään suomeksi ei ole jättihämähäkkien invaasioista turhan paljon kirjoitettu. Nieminen on siis löytänyt taas itselleen genren mitä ei kirjallisuudessa Suomessa ole aiemmin romaanimitassa tehty. Ajatus jättihämähäkeistä valtaamassa maailmankaikkeutta on niin ihanan urpo, että huonon huumorin ja roskakirjallisuuden suurena ystävänä en voi muuta kuin digata ideasta. Tykkään myös kannesta, joka edustaa kunnon pulppityyliä: ruma, rujo, raaka ja jännällä tapaa kiva. Ja sisältö on myös kansien mukainen eli rujo, raaka ja ajoittain jännä. Pakko kyllä rehellisyyden nimissä myöntää, että kirjassa on kamalasti kirjoitusvirheitä, epäloogisia lauseita, virkkeitä, kohtauksia ja jopa täysin päättömiä kappaleita ja lukuja. Kirja huutaa oikolukua ja uudelleenkirjoittamista monilta osin. Onneksi mukana on myös kelvollisia kohtauksia, mielenkiintoisia ideoita ja aidostikin jännittäviä kohtia. Mielestäni kirja olisi myös toiminut paremmin puolet lyhyempänä, nyt kun mukana oli turhan paljon toistoa ja tyhjäkäyntiä. Joka tapauksessa kioskikirjallisuuden ja ennen kaikkea huonon kauhun ystäville tämä on aarreaitta. Muille tätä en voi suositella ja kioskikirjallisuusdiggareillekin vain omalla vastuulla. Teitä on varoitettu.


Immu Suominen: Myrkyllistä jätettä (omak. 2013)

Tykkäsin kovasti Immu Suomisen toisesta kirjasta, jonka jälkeen luin ensimmäisen kirjan
ja rakastuin siihen täysin palkein. Ihanan rumaa ja elämänmakuista. Kirja, jonka äärellä itkin ja nauroin, välillä samaan aikaankin. Odotukseni olivat siis valtavan korkealla kolmatta kirjaa odotellessani ja ymmärrettävästi petyin. Meni oma aikansa, että pystyin lukemaan ja tutkailemaan kirjaa ihan vain kirjana ilman että peilaisin teosta ennakko-odotuksiini. Tykkään tämänkin kirjan hiomattomuudesta, ruman karhean kauniista hetkistä, runojen outoudesta ja vastakarvaisuudesta.  Tykkään myös siitä että kirja on konstailematon, omalaatuinen ja ehdottomasti tekijänsä näköinen. Koen kuitenkin kirjan olevan kokonaisuutena ärsyttävän hajanainen ja tason heittelevän turhan paljon runosta toiseen. Huono tämä ei missään nimessä ole ja onnistuu herättämään ajatuksia ja tunteita typerimmilläänkin. Ehdottomasti parhaimmillaan luettuna matkalla tai muutoin selailukokemuksena. Odotan mielenkiinnolla neljättä teosta.


Markku Into: Blues One (julk. Sammakko 2013)

Markku Innon Blues Oneen tarttuminen oli minulle hetken mielijohde kirjastossa ja silloinkin puolipiloillaan tehty herätelaina. Olin lukenut monia arvioita ja päätynyt arvioitten pohjalta arvelemaan teoksen olevan hajanainen, hölmö ja sisällöltään vajaa. Kun tartuin Blues Oneen, huomasin ahmivani sitä sivu sivun perään ja lukevani sitä paikallisbussissa ja jonotustilanteissa. Kirja on puettu bluestarinoitten ja beatrunouden muotoon, rytmiin, sykkeeseen ja ennen kaikkea tunnelmaan ja henkeen. Mutta kun kirjaa lukee ajatuksella ja tunteella, näkee muodon taakse ja huomaa kirjassa olevan käsittämättömän paljon ajatuksia, sisältöä, kapinaa, elämän hajuja ja silkkaa hulluutta. Ymmärrän jos joku vihaa tällaista, mutta minä menetin sydämeni Blues Onelle, vaikken olekaan mikään edes näennäisen tajunnanvirran ystävä. Mutta tajunnanvirta missä on elettyä elämää, kokemuksia, ajatuksia ja halua herättää ajattelemaan, on sellaista mistä sieluni herää uuteen kukoistukseen, ja Blues One on nimenomaan sielun ja mielen polttoainetta. Ei tämä mikään hienohelmojen kirja ole, mutta mahtavaa runollista psykoterapiaa, sillä kirja herätti minussa hyvällä tapaa kipeitä muistoja ja sai minut itkemään syvältä kumpuavaa puhdistavaa itkua, joka muuttui hersyväksi nauruksi, onneksi ja hyväksi oloksi. Olen onnellinen siitä, että uskalsin tarttua Blues Oneen, avata kannet, lukea, kokea, tuntea ja syttyä liekkeihin. Kiitoksia Blues One, kiitoksia Markku Into, kiitoksia Sammakko, kiitoksia blues!



Mauri Tuure: Parabellum (julk. Sotakirjasto 2012)

Sarjakuvassa on hyvä perusidea: kertoa kahta tarinaa kahdella eri aikatasolla, tarina vanhuksen ja hänen aiemmin hoivaamansa nyt aikuisen välisestä vuorovaikututuksesta ja tarina vanhuksen menneisyydestä. Valitettavasti dialogi on välillä epäuskottavaa ja tökeröä, ja muutenkin sarjakuvassa on teknisiä puutteita. Lisäksi koko homma tasapainottelee vakavan sarjakuvaromaanin ja korkeajännitysmäisen roskaviihteen välillä kera hölmön huumorin ja ajoittaisten mustavalkoisten ja päättömienkin asetelmien. Kaikista puutteistaan huolimatta homma pysyy riittävästi hanskassa ja albumin jaksaa lukea alusta loppuun ja hieman palata myöhemmin selailemaankin. Mielenkiintoiseksi omalta osaltaan tarinan tekee siihen ympätyt etsivätarinahenkiset kohtaukset. Ei mikään loistava muttei huonokaan, ihan jees ja toimii ehkä parhaiten sotatarinoitten, pulpdekkarien, Korkeajännityksen ja muun kioskisarjakuvan ystäville. Veikkaisin, että voisi olla aika toimiva matkaluettavana tai sadepäivän viihteeksi.

Seuraavassa blogitestissäni toinen läjä luettuja kirjoja enemmän tai vähemmän pika-arvioituina/esiteltyinä/tms. Sen jälkeen tarkoitus julkaista tarkempia arvioita mm. Jukka Niemisen ja Immu Suomisen kirjoista ja kirjailijahaastatteluita. Niin, ja tietenkin kertoilen tilannekuvia Ekf 2014-tapahtumasta jaTampere Kuplii -festarista. Ja kun kerran on kyse kirjailija- ja kirjallisuusblogista, kerron myös varmaan jotain kuulumisia kirjoittajana.

Erittäin kaunista kevättä toivoen ja toivottaen,
Krisse Chrissie Heart Sydän,
kirjailija, muusikko, taiteilija, kokija, eläjä, kokeilija, lukijäiriöinen, add ja muuten vain monipuolinen tyyppi ;-)

Sunday, April 6, 2014

Kuulumisiani kirjoittajana, arvioitsijana ja lukijana

Edellisen blogikirjoitukseni jälkeen on ehtinyt tapahtua vaikka mitä, joten päätin katkaista hiljaisuuden kirjoituksella, jossa kerron teille lukijoille viimeaikojen kuulumisia kirjoittajana, lukijana ja arvioitsijana.

Kun viimeksi päivitin blogiani, oli Zombievyöhyke juuri ilmestynyt elokuvana. Samoihin aikoihin blogini kävijämäärä meni yli kolmen tuhannen käynnin, vaikka vain hieman aiemmin oli 2000 mennyt hlön raja rikki. Aika pian kävijälukema kipusi yli neljän tuhannen ja kovasti siltä näyttää, että pian kiivetään viiden tuhannen käynnin rajapyykin yli. Blogihan on perustettu vasta 22.12.2013, kirjoitan tässä marginaalitaiteilijana marginaalikirjojeni kirjoittamisesta ja itseänikin marginaalisemmasta kirjallisuudesta, joten olisi luullut että tällaisiin kävijälukuihin olisi päästy paljon hitaammalla tahdilla. Sanoisin tätä vallan hyväksi suoritukseksi ja trafiikki blogissani tuntuu vain yltyvän, vaikka edellisestä päivityksestä on jo aikaa tovi jos toinenkin.

Maskottimuusani mukana matkassa ;-)
Samoihin aikoihin edellisen blogitekstini julkaisemisen kanssa, sain Zombievyöhykkeen kirjoittajalta Jukka Niemiseltä arviokappaleena uusimman kauhukirjansa Jättihämähäkit, kera omistuskirjoituksen. Samalla matkalla kun luin Jättihämähäkkejä, luin Helsingistä Tukholmaan suuntautuneella reissulla tulostenivaskana Havaintoja elämästä - Kaikki sanat mitä en saanut sanotuksi kirjani käsikirjoitusta. Samaisella Tukholman reissulla matkalukemisenani oli myöskin Immu Suomisen Myrkyllistä jätettä, joka osoittautui loistavaksi matkaluettavaksi ja nimenomaan Ruotsinlaivareissulle. Ja jottei aika olisi vahingossakaan käynyt pitkäksi, pelasin Gameboy Colourilla Snow White & the Seven Dwarfs -peliä, josta kirjoitan erääseen nes-retroteemaiseen nettimediaan arvion.

Hienointa noihin aikoihin oli se, että myrskystä huolimatta en pahoinvoinut koko reissulla ja että aloin vihdoin pitkällisen parisen kuukautta kestäneen flunssan jäljiltä ja antibiottikuurin vedelleenä vihdoin parantua. Paranemisen sijoittuminen noihin aikoihin oli erittäin hyvä ja kaivattu asia, sillä maaliskuulle oli kasaantunut antologiakutsujen suma. Mahtavaa oli myös se, että reissulta tultuani sain oikoluettua Havaintoja elämästä kirjani tulostenipun loppuun. Enää tarvitsee muokata koneella oleva tiedosto paperille tekemieni merkintöjen mukaan, kirjoittaa pari pientä kohtausta lisää rytmittämään tarinaa paremmin ja editoida kirja loppuun. Uskon saavani homman valmiiksi vapun tienoilla.

Havaintoja elämästä jne -käsikirjoitukseni paperinivaskana selätettynä kevään auringonpaisteessa -JESH!

Tukholman reissussa oli myös se hyvä puoli, että tuli rentouduttua, otettua etäisyyttä asioihin ja koin taas kerran inspiraation hetkiä Tukholmassa. Hieno reissu kaikin puolin!

Ja niistä edellämainituista antologiakutsuista ja dedissumasta tarkemmin. Olin sen verran kahjo, että olin jo talvella päättänyt osallistua maaliskuussa sekä Bookhousen antologioihin että Nova-kilpailuun. Helmikuun loppuun mennessä olin ehtinyt jo osallistua sekä Bookhousen runoantologiakutsuun että URS ry:n ja Kuoriaiskirjojen Rillumapunk-antologiakutsuun. Bookhousen antologiakutsut olin huomannut alkuvuodesta, joten minulla oli aikaa kirjoittaa niihin ja runojen kokoaminen deadlineen mennessä oli aika vaivaton proggis kipeänäkin. Rillumapunk-antologiakutsun taasen huomasin vasta tiistai-iltana kun samalla viikolla oli deadline jo perjantaina. Aloin kirjoittamaan keskiviikkoiltana ja lähetin novellini perjantain puolella aamuyöstä, muistaakseni yhden aikoihin. Eli sain käytännössä parissa vuorokaudesssa ähkäistyä novellin ideasta suht. koht. valmiiksi.

Myöhemmin sain viestin antologian toimittajalta Shimo Suntilalta, joka ilmoitti ettei novelli päässyt antologiaan. Tämä ei yllättänyt ollenkaan, sillä tiesin että olisin voinut tehdä paremmalla ajalla novellista paljon paremman. Se taasen oli yllättävää, että lyhyessä viestissä en saanut vain "sinua ei valittu antologiaan"-ketjukirjettä, vaan sain myös kommentointia tekstistäni. Oli kiva saada palautetta missä oltiin nähty häthätää kyhäämässäni rykäisyssä positiivisiakin puolia. Palaute vahvisti näkemystäni novellin hyvistä ja huonoista puolista, ja hyvä niin.

Kun kirjoitin urakalla novelleja Bookhousen antologiakutsuihin, työstin samaan aikaan Novaan tekstiä minkä sain vihkoon kirjoitettua kevään mittaan valmiiksi. Nova-kisaan osallistuin tekstillä, johon sain rakkaaltani tärkeää oikoluku- ja editointiapua. Lopputulokseen olin tyytyväinen. Suurin ongelma oli halutussa tekstin asettelussa, sillä OpenOfficen Writer ei kommunikoinut kovinkaan hääppöisesti Word-pohjan kanssa yms, mutta ainakin kilpailun sihteerin mukaan teksti avautui oikeanlaisena. Erittäin hyvä, sillä tekstiä työstin paljon ja olisi ollut kurjaa, jos homma karahtaisi vääränlaiseen muotoiluun.

Kirjoittamisaika oli rajallinen Bookhousen useampaan novelliantologiakutsuun, olin kipeänä pitkälle maaliskuuta, deadline oli loppukuusta ja lisäksi työstin novellia Novaan, joten päätin editoida Rillumapunk-antologiaan lähettämäni tekstin paremmaksi ja lähettää sen Bookhouselle. Bookhousen kolmeen novelliantologiakutsuun lähetin neljä tekstiä, ja osallistuin Rillumapunk-antologiaan lähettämästä tekstistä muokkaamallani novellilla peräti kahteen eri Bookhousen antologiakutsuun.

Tampereella kevättalven kauneutta

Olin tyytyväinen, kun sain noudatettua noinkin monen antologiakutsun deadlinea muun elämän ohella. Jos noitten antologiakutsujen kautta ei ilmesty yhtäkään novelliani, en harmittele, sillä tämä kokemus itsessään oli mahtava. Todistin itselleni kykeneväni kirjoittamaan hyvin nopeasti fiktiivistä materiaalia, osaavani työstää hyvin erilaisia tekstejä simultaanisti ja selviytyväni dedissumasta. Lisäksi tiedän, että saan nuo kaikki novellit ulos ihmisten ilmoille jossain vaiheessa jotain kautta, jos niin haluan.

Tässä yhteydessä ihan pakko mainita kaksi asiaa. Ensiksikin, eräs bändi tekee comebackin vuonna 2015 ja kirjoitan yhtyeestä leikkimielisen historiikin missä kerron sekä bändin todellisesta historiasta että heidän vaihtoehtoisesta kosmisesta galaktisesta sci-fi-vaelluksestaan pitkin eri planeettoja pelastamassa maailmoja musiikillaan. Kirja julkaistaan viimeistään syksyllä 2015, jolloin yhtye starttaa comeback-kiertueensa. Toisekseen, meikäläinen juhlistaa syksyllä (alustavasti 03.09.2014) ilmestyvää kirjaani, minkä kansien sisässä minulta ilmestyy sekä novelleja että runoja. Kirja on kolmas henkilökohtainen kirjallinen teokseni, sillä aiemmin minulta on ilmestynyt kaksi omaa runokirjaa, joitten lisäksi olen ollut monissa lehdissä ja yhdessä antologiassakin teksteilläni. Lisäksi tietenkin kaikki äänitteeni kansilipareineen ja lyyrikkoineni. Tämän vuoden aikana Kulttuuriyhdistys Hurmossydän ainakin suunnitelmiensa mukaan julkimoi kaksikin antologiaa, missä kummassakin minulla on novelleja, runoja ja kuvia. Eli kehtaan väittää, ettei minulla kirjoittajana ainakaan erityisen huonosti juuri nyt mene ;-)

Huhtikuun aikana työstän Havaintoja elämästä jne. kirjan loppuun, aloitan Hurmepukin siirtämisen vihkoista koneelle ja viimeistelen kirjan loppukevään ja kesän aikana loppuun. Sen jälkeen keskitynkin kirjoittamaan Andie Doomshroomista elämäkertaa, itsestäni elämäkertaa ja viemään eteenpäin Milla - tätä kaikkea ette tienneetkään minusta kirjan kirjoitusprosessia. Tämän kaiken ohella kirjoitan arviotekstejä kirjoista ja peleistä, kirjoitan em. bändihistoriikkia ja aion lisäksi osallistua Taika-kirjoituskilpailuunkin. Syksyllä on Otavan nuortenkirja-kutsu, johon ehkä osallistun lähettämällä korjattavana olevan koneen kovalevyltä puolivalmiin nuortenkirjan. Tietenkin viimeistelen kirjan ennen lähettämistä ;-)

Ei ole siis kovin hiljaista meikällä siis kirjoittajana, ja mikäpä siinä, kun tykkään kirjoittaa ja lukea. Lisäksi olen henkilö, jolle on luontevaa työstää sen seitsemää projektia samaan aikaan ja onnistua edistämään ihan oikeasti useampaakin limittäin ja lomittain. Tyylinsä kullakin ja tämä toimii minulle.

Tukholmassa taiteilija töröttämässä patsaana taiteellisesti
Antologiakutsuista sen verran, että Rillumapunk-antologia pysyi aikatauluissaan (kiitoksia nopeasta ilmoituksesta eli perustellusta hylkäyskirjeestä, joka sisälsi hyvää palautetta), Nova rullaa omalla radallaan omaa suunniteltua tahtiaan (saivat muuten ihan kauhiasti osallistumisia, edellisvuosia enemmän!), mutta Bookhousen yksikään antologia ei toteutunut alkuperäisillä antologiakutsu-deadlineilla. Runoantologiasta jo aiemmin sain viestiä, että se ei toteutunut vähäisen osallistumisen vuoksi, mutta palaavat asiaan jos ihmiset lähettävät tarpeeksi runoja. Ja kaikki novelliantologiat kokivat sen kohtalon, että koska eivät olleet saaneet tarpeeksi materiaalia, on antologioitten deadlinea siirretty huhtikuun loppuun. Kirjoittakaa siis tekstiä ja osallistukaa Bookhousen antologiakutsuihin. Minä ajattelin käydä tekstini uudelleen läpi ja hyödynnän siirrettyä deadlinea siten että lähetän heille parannellut versiot kuun loppuun mennessä, jos niin koen tarpeelliseksi.

Luettavana minulla on ollut kaikenlaista ja seuraavassa postauksessa aion kertoa teille rakkaille lukijoille huomioita esim. P. A. Mannisen uusimmasta sarjakuva-albumista (Olen kuvakone, julk. Lempokustannus), em. Immu Suomisen ja Jukka Niemisen kirjoista, Teemu Helteen Onnen maasta ja paristakin Turbatorin julkaisemasta Juri Nummelinin toimittamasta kirjasta.

Kevään ja kesään mittaan blogiteksteissäni pika-arvioimaan tulevista kirjoista julkaisen blogissani (ja tod. näk. muuallakin) seikkaperäisempiäkin arvioita. Lisäksi tulossa blogissani (ja muuallakin) on kirjailijahaastatteluita mm. Jukka Niemisestä, Immu Suomisesta ja Susanna Taivalsalmesta. Tulen julkaisemaan blogissani juttua myös keväällä olleista Elävän kirjallisuuden festivaalista ja Tampere kuplii -sarjakuvafestivaalista. Kenties sanailen myös hieman Satu Lepistön uusimman runokirjan julkaisutilaisuudestakin. Kaikki on mahdollista ;-) Kannattaa pysyä blogini matkassa, sillä kaikenlaista kivaa tänne tulee tupsahtelemaan ihastukseksenne ja vihastukseksenne.

Kaunista kevättä toivoen ja toivottaen,
Krisse Chrissie Heart Sydän,
lukihäiriöinen kirjailija, journalisti, muusikko, taiteilija ja muuten vaan omituisten otusten kerhoon kuuluva jokapaikan höylä.